Ikää tulee lisää

Viikko sitten täytin 42 vuotta, aika kuluu sitten nopeasti, vastahan täytin sen 40, jolloin ajattelin, ettei tästä kannata enää vanhentua. Vai kuinka kävikään, vuodet vierii kiihtyvällä vauhdilla. Joskus kolmikymppisenä ajattelin vähän, että 40 vuotias on jo aika vanha. Elämä on vähän ehkä pysähtynyttä ja ei paljon kannata suunnitelmia tehdä, kun ehtoo puoli jo häämöttää, heh. 

Eihän se nyt ihan niin olekaan. Täytyy kyllä myöntää että elämän suunnittelu eteenpäin on vähentynyt, vaan elän  tässä hetkessä ja olla onnellinen juuri niistä asioita mitä minulla on, enkä ajattele paljoakaan, että sitten kun. Ehkäpä elämästä on tullut paljon tasaisempaa, ja samalla mukavampaa. Omaan napaan tuijottaminenkin on vähentynyt huomattavasti.

Summasun maarun, aika hyvä ikä juuri nyt ja nuoriahan tässä kuitenkin vielä ollaan, vai mitä?





Elokuun kuvia metsästä ja meren rannasta.

Kommentit

  1. Paljon onnea sinulle! Kiva postaus! Vuodet kuluvat nopsaan. Mutta niin kauan on hyvä kun on tyytyväinen oloonsa ja eloonsa. Ja sinä kyllä kuulostat tyytyväiseltä ja onnelliselta 💛
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Sinäpä sen sanoit, tyytyväinen oloonsa ja eloonsa, siinäpä ne tärkeimmät. :)

      Poista
  2. Hirmuisesti synttärionnitteluja <3 Ollapa vielä 42 v... Ei vais, hyvä se on tämäkin ikä, vaikka vuosia onkin enemmän kuin sinulla. Sitä kun elää juurikin tässä hetkessä, eikä jätä mitään tulevaisuuden varaan tai sitku-hetkeen, niin hyvä on olla. Ja kun vielä ympärillä ne kaikkein tärkeimmät ja rakkammait - mitä muuta sitä voi vaatia? (paitsi ehkä vähemmän ryppyjä jne...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimenomaan, parasta yrittää pysytellä nykyhetkessä, eikä kuluttaa mieltä menneissä tai tulevassa. Niin yksinkertaista, mutta aika ajoin vaikeaa.

      Poista
  3. Niinhän se on, että ollaan naisia parhaassa iässä :D

    VastaaPoista
  4. Onnea sankarille ja upea olet edelleen. Itse monesti mietin etten enää missään nimessä haluaisi olla 20vee vaikka silloinkin elämä tuntui mahtavalta, ei silti enää kiitos.

    VastaaPoista
  5. Onnea synttärien johdosta! Nuoria tässä ollaan edelleen, vaikka kohta jo viisikymmentä lähestyy (apua!), miten se onkaan niin, että nykyisellään viisikymppisetkin ovat niin nuoria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viisikymppiset on nuoria ja mitä lähemmäs itse sitä ikää tulee, niin nuoremmilla vaan tuntuvat. :)

      Poista
  6. Täällä rva.43v. toteaa, että 40 ikävuotta oli ainakin minulle jonkinlainen henkisen kasvun käännekohta. Ymmärsin, että elämässä asiat ja tilantteet muuttuvat eikä lopulta mikään ole ikuista. Se sysäisi tarttumaan hetkiin ja lisäsi onnellisuutta. " Sitku" on jo pitkään ollut " Nytku".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla. Jotenkin elämä loksahti paikoilleen 40 vuotiaana ja ymmärtää asiat nyt hieman moniulotteisemmin. :)

      Poista
  7. Onnea, Onnea :) Mä en jäänyt enkä koskaan edes aikonut jäädä 20 vuotiaaksi ;) Oppia ikä kaikki :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aikaa on vähän hankala pysäyttää. Kiitos kommentistasi, täytyypä tulla vierailulle blogiisi.

      Poista
  8. Onneksi olkoon! Täällä tuli mittariin jo 50 vuotta ja sekin on kiva ikä. Elämä on tässä ja nyt ja siitä yritän nauttia niin kuin sinäkin. Ja mukavaahan tämä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja Onnea myös sinulle pyöreistä vuosista! Mukavaa todellakin, kun kaikki perusjutut on kunnossa. :)

      Poista

Lähetä kommentti